sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Hapanimeläkana


Rakastan aasialaista ruokaa, joten silloin kun on minun kokkivuoroni, sitä tulee tehtyä usein. Minulla on lukuisia aasialaisia keittokirjoja joita mielelläni selailen sohvalla kun mietin mitä tekisin ruoaksi. Tämä resepti on kuitenkin Rasa Malaysia blogista, jossa käyn myös säännöllisesti etsimässä hyviä respetejä.

Hapanimeläkana on ollut mielessäni jo pitkään, mutta en ole koskaan ennen tehnyt sitä. Hapanimeläkana on hyvää, melkein jopa comfort foodia ja siitä tulee aika pörröinen eighties-fiilis. Retroruokaa?

Hapanimeläkana
1 pkt kanan rintafilettä
1 pieni punainen paprika
1 pieni vihreä paprika
2 valkosipulin kynttä
1 varsi kevätsipulia
öljyä paistamiseen

Taikina
8 rkl vehnäjauhoja
8 rkl maissijauhoja
2,5 dl vettä
1 tl ruokasoodaa

Hapanimeläkastike
6 rkl ketsuppia
6 rkl chilisoosia
1 tl Worcestershire-kastiketta
loraus kiinalaista riisietikkaa
1 tl oyster-kastiketta
1 tl maissijauhoa
6 rkl vettä
muutama ripaus valkopippuria
4 rkl rypsiöljyä

Leikkaa kananrintafileet suupaloiksi. Sekoita taikinan ainekset ja lisää kananpalat taikinaan.

Sekoita hapanimeläkastikkeen ainekset keskenään ja aseta sivuun.

Uppopaista kananpalat reilussa öljyssä esimerkiksi wok-pannussa. Ravistele paloja vähän ennen öljyyn laittamista, niin liika taikina jää pois. Jätä kypsät kananpalat talouspaperille, jotta liika öljy valuu pois. Siivilöi jäähtynyt öljy erilliseen astiaan, mutta jätä wok-pannuun muutama ruokalusikallinen seuraavaa vaihetta varten.

Puhdista ja leikkaa paprikat pienemmiksi kuutioksi. Hienonna valkosipulin kynnet. Kuumenna öljy pannussa ja lisää paprikat ja valkosipuli. Kypsennä niin että paprikat ovat lähes kypsiä. Lisää sitten hapanimeläkastike ja kiehauta. Lisää lopuksi kanat ja kevätsipuli. Sekoita hyvin ja kuumenna hetki.

Tarjoile riisin kanssa.


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Munajuusto


Pidän kotijuuston tekemisestä aika ajoin ja äitini on ystävällisesti tehnyt minulle pari juustomuottia. Tämä helppo resepti on Riitta Pojanluoman Suomalainen Juusto kirjasta.

Munajuusto
3 l maitoa
3 tlk kermaviiliä
3 munaa
suolaa
yrttejä

Kuumenna maito kiehuvaksi. Vatkaa keskenään kermaviili ja munat. Lisää kermaviili-munaseos kevyesti sekoittaen kuumaan maitoonn. Anna kiehahtaa. Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä, kunnes juustomassa erottuu.

Nosta massa reikäkauhalla sideharsolla vuorattuun juustomuottiin. Kun nostat massaa muottiin, rippottele väliin suolaa ja tuoreita yrttejä.

Anna juston muotoutua kevyen painon alla viileässä vuorokauden ajan.

Sain tästä määrästä kaksi pientä juustoa.




tiistai 21. huhtikuuta 2015

Tokyokan, Helsinki


Kävin tänään pitkästä aikaa Tokyokanissa! Ostin pussillisen herkkuja! Kivana yllätyksenä tuli myös se, että omistajapari olivat molemmat paikalla, joten sain vaihtaa vanhojen tuttujen kanssa muutaman sanan. 

Tällä kertaa kassiin mukaan tuli vain ruokatarvikkeita, sain kerrankin hillittyä itseni niin etten mennyt sinne kippo & kuppi osastolle... Ruokakassiin tuli ainakin kewpie-majoneesia, nuudeleita, tofua, umeboshia, dashia, misoa, pankoa ja shichimi togarashi-mausteseosta.

Mikäli pidät japanilaisesta ruoasta, eikä tämä kauppa ole sinulle tuttu, käy ihmeessä.
Tokyokan, Annankatu 24, Helsinki





maanantai 20. huhtikuuta 2015

Udon ja siskonmakkara

 

Minulla on ollut paketti udonia kaapissa pitkään ja päätin vihdoin tehdä siitä jotain. Mieleni meni keittoihin, mutta en oikein jaksanut tehdä mitään monimutkaista, joten päädyin suomalaisittain siskonmakkaraan. Keitto oli hyvää, vaikka ylikypsensinkin nuudeleita hieman. Nuudelit eivät myöskään olleet sellaisia paksuja udon-nuudeleita mihin olen Japanissa tottunut. Pakettia tarkemmin luettuani, huomasin että siinä luki 'Japanese-style Udon noodles, made in Korea'. Korealaiset udon-nuudelit lienee siis hieman erilaisia? Nämä olivat paljon uhuempia ja lituskaisempia kuin normit japanilaiset udonit.

Siskonmakkara-udon-keitto
n. 4 annosta
udon-nuudeleita
1 pkt siskonmakkaraa
1 iso porkkana
pala purjoa
1 kevätsipulin varsi
kanalientä
valmismisokeittoa
muita mausteita tarpeen mukaan
n. 10 dl vettä

Keitä udon-nuudelit ohjeen mukaan ja huuhtele vedellä. Varo ylikypsentämistä. Jätä sivuun odottamaan.

Kiehauta liemivesi toisessa kattilassa. Lisää siihen valmismisokeittoa. Minulla oli jotain sellaisia annospussukoita, en muista mitä merkkiä. Siinä oli valmiiksi dashia ja merilevää. Käytin kaksi pussia. Lisää liemeen myös yksi kanaliemikuutio. Anna kiehahtaa ja tarkista maku.

Lisää liemeen tikuiksi leikatut porkkanat, hienonnettu purjo ja kevätsipuli. Anna kiehahtaa hetki. Lisää sitten siskonmakkarat ja anna kiehua kypsäksi noin viisi minuuttia.

Aseta kulhon pohjalle kypsennetyt udon-nuudelit. Lisää siskonmakkaralientä päälle. Koristele lopuksi kevätsipulin varrella.

Perinteisestä siskonmakkarakeitosta on poikettu aikaisemminkin.



P.S. Innostuneena Jokihaka Kokkaa blogin Instagram-tilistä, Huhmare intoutui perustamaan oman tilin.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Hollanti!

 

Kävimme nopealla reissulla Hollannissa; lähtö perjantai-iltapäivänä, paluu sunnuntai-iltapäivänä. Nuorempana kävin Amsterdamissa useammankin kerran, mutta siitä on jo aikaa... Nyt sisareni Saara muutti Hollantiin puolisen vuotta sitten, Zeistin kaupunkiin, parin vuoden komennukselle. Päätin että on aika lähteä vierailulle.

Zeist oli ihana pieni kaupunki. Keskustan kadut olivat täynnä ihania kuppiloita ja kauppoja. Se oli perin Hollantilainen, paitsi ettei siellä ole kanaaleja. Zeistin asukasluku on kai noin 60.000. Tämän lisäksi kävimme naapurikaupungissa Utrechtissä muutamalla oluella kanaalin rannalla, sekä pienellä lounasmatkalla Amsterdamissa. Sukkuloitiin siis aika paljon bussilla ja junalla paikasta toiseen. Hollannissa ihmiset muuten tervehtivät bussikuskeja, sekä kiittävät heitä bussista lähtiessään. Se oli mielestäni mukava tapa.

Kukkia myydään ihan kaikkialla.
Myös juustoa oli tarjolla paljon.
Zeistin markkinan kalakauppa.
Kaunista kanaalimaisemaa Amsterdamissa.
Vohvelikauppa.
Sydämen pysäyttävä ranskisannos. :-)
Oikean puoleinen rakennus alkaa pikkuhiljaa kaatua kadulle...
Sisareni Saaran kanssa Amsterdamissa.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Tagine!

 

Sain työkavereilta läksiäislahjaksi tagine-pannun! Kyllä nyt kelpaa. Tänään alkaakin parin viikon loma, ennen kuin uudet työhaasteet alkavat, joten ruokaa ainakin ehtii tehdä ajan kanssa. Veikkaan että taginea tulee tehtyä!

Ensin kuitenkin viikonlopuksi Hollantiin minilomalle!

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Lampaan paahtopaisti ja kermainen polenta


Kun olin pieni, äitini kasvatti lampaita. Lammasta myös syötiin paljon. Äitini bravuuri oli ranskalainen lampaanviulu, ja sitä söi jopa setänikin, joka muuten ei suostunut lammasta syömään. Lammas kuulemma maistui villasukalle. Janne ja minäkin syömme lammasta usein, etenkin lampaan tai karitsan jauhelihaa, mutta näin pääsiäisenä joka kauppa on ilahduttavan täynnä lammasta ja karitsaa eri muodoissa. Eilen teimme pitkästä aikaa lampaan paahtopaistia. Janne grillasi paistit ulkogrillissä ja minä tein lisukkeeksi kermaista polentaa ja paahdettuja tomaatteja. Pääsiäinen saisi olla useamminkin!   

Lampaan paahtopaisti
2 lampaan paahtopaistia
rosmariinia
sipulia
valkosipulia
oliiviöljyä

Tee marinadi öliiviöljystä, rosmariinista, sipulista ja valkosipulista. Marinoi paahtopaisteja muutaman tunnin tai jopa yön yli. Grillaa paistit puugrillissä meedium kypsiksi, noin vartin verran.


Kermainen polenta
2 dl polentaa
3 dl kasvislientä
iso nokare voita
kermaa
pieni kourallinen parmesaania

Keitä polenta ohjeen mukaan kasvis- tai lihaliemessä. Kun polenta on kypsää, lisää siihen iso nokare voita, puoli desiä kermaa ja pieni kourallinen raastettua parmesaania. Sekoita tasaiseksi. Polentan saa jäädä aika valuvaksi.


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Tagine-tyyppinen kanapata

 

Helsingin Hakaniemen hallista voi ostaa säilöttyjä sitruunoita ja olen hieman hullaantunut niihin. Kokeilin itsekin kerran tehdä niitä, mutta ne eivät jostain syystä onnistuneet, pitää yrittää joskus uudestaan. Kun viimeksi olimme hallissa ostin taas näitä sitruunoita ja päätin tehdä jotain tagine-tyyppistä, vaikka ei minulla ole tagine-pataakaan. Päädyin kanapataan. Riisiä on tullut syötyä viime aikoina paljon, joten lisukkeeksi tein couscousia. Tuli muuten ihan älyttömän hyvää! Nam. 

En nyt tarkkaan muista miten pata tehtiin, mutta jotenkin näin.

Kanatagine
4:lle
4 kpl kanan reisipaloja
2 kpl säilöttyjä sitruunoita
2 isohkoa sipulia
3 valkosipulin kynttä
2 rkl raastettua inkivääriä
korianteria, persiljaa...
(oliiveja)
1 punainen chili
kanalientä
ras-el-hanout- ja adjika-mausteseosta
suolaa, pippuria
muita mausteita maun mukaan
öljyä paistamiseen

Mausta kananpalat ras-el-hanout tai muulla mausteseoksella, anna tekeytyä hetki. Paista kananpalat ruskeiksi paitinpannulla. Ota esiin pata tai kattila, paista siinä pieneksi pilkotut sipulit, asettele sitten ruskistetut kananpalat päälle. Lisää pataan inkivääri, silputtu chili, valkosipuli ja inkivääri ja muut mausteet. Poista sitruunoista siemenet, pilko pieneksi ja lisää myös ne pataan. Kaada päälle kanalientä ja jätä hautumaan. Anna hautua noin 45-60 minuuttia, tarksita maku. Jos pidät oliiveistä, niitäkin voi lisätä pataan kunhan muistaa että ne tuovat aika paljon suolaisuutta. Koristele tuorella yrteillä.


Couscous
4:lle
2-3 dl couscous
1 isohko tomaatti
kourallinen paahdettuja manteleita
korianteria

Keitä couscous ohjeen mukaan. Itse käytin keitinvetenä aika mietoa kanalientä ja se toi hienosti makua. Poista tomaatista siemenet ja pilko pienenksi kuutoiksi, lisää couscousiin. Paahda mantelit ja lisää coucousiin. Mausta tuoreilla yrteillä, esim. korinaterilla ja persiljalla.